30.12.2002
Sivuille on lisätty Matti Saarnilta saamiani tietoja Waldeman
suvusta, minkä selvityksissä on päästy vuoteen 1692 asti. Pärlan ja
Waldemanin sukujen yhdistyminen tapahtui Erik Roosin ja Emma Waldemanin
avioliitossa. Mielenkiintoista luettavaa!
Sivujen rakennetta on muutettu em. tietojen mukaisesti.
Useita kuvia käsittävien sivujen kuvat on muutettu sivujen
latautumisen nopeuttamiseksi ns. pikkukuviksi. Alkuperäinen kuva
avautuu pikkukuvaa klikkaamalla.
Marja Kaskikari lähetti jouluterveisiä. Perheen tytöistä Riitta
on avioitumassa ja Kirsti odottaa vauvaa. Onnitellaan!
24.12.2002
Rauhallista
Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Joulukirje 2002 pdf
Huomasin vasta nyt otsikoineeni joulukirjeen vuodelle 2003. Kyllä
Pornaisissakin eletään vielä vuotta 2002.
Mikon kuvat Erikin ja Silvian häistä on lisätty sivuille. Tekstit
tulevat vähän myöhemmin.
Matti Saarnin kuvat ja teksti Tyrvännön kirkolta on lisätty.
-pertti-
===
Vapunpäivänä 2002 saapui Olof Waldermanin viesti.
Kuinkahan iso joukko meitä on kaikkiaan Pärlasta lähtöisin?
Hej Pertti
Mun nimi on Olof Walderman ja minä olen tutkinut suvun 4 vuotta.
Minulla on nytt noin 600 perheitä suvusta.
Amerkassa mä tavasin noin 100 ihmisiä Waldermaneja vuonna 2000
kun meillä oli sukukokous siellä.
En tiedä mikä kieltä sä käytät.
Minun kieli on ruotsinkieli.
Internetissä löyty myös Waldeman/Impola sivuja.
Jos kiinosta ota yhteitä tänne.
Terveisiä
Olof Walderman
Vuosi 2002 alkoi hyvissä merkeissä seuraavilla Matti
Saarnin viesteillä.
Me helmenkalastajat
2.1.2002
Terveeksi !
Tässä pyhien aikana surffailin internetissä ja kävin läpi eri
esivanhempieni
sukuja. Saalis ei alkuun tuntunut kehuttavalta, mutta sitten hakusana
Runolinna korvasi vaivannäön. Olet laatinut nettiin kiinnostavat
sukusivut.
Minun esivanhempani äitini puolelta ovat muunmuassa Merikarvian
Pärloja.
Lukkari Roos avioitui Emma Waldemanin kanssa, kuten kotisivuiltasi
ilmenee,
ja heille syntyivät lapset Emma ja Oskari. Oli kiinnostavaa nähdä
sivuiltasi
ensi kertaa hyvätasoinen Oskarin valokuva; Emman kuvaa en ole koskaan
nähnyt.
Sinä olet Oskarin jälkeläisiä, minä olen Emma Roosin tyttären
Matilda
Käenmäen tyttären Aleksandra Lehtisen tyttären Nelli Saarnin poika
Matti
Saarni, s. 1933.
Ensiksi luulin, että olet turkulainen Pentti Runolinna, jonka kanssa
olen
vuosia sitten keskustellut Runolinnan suvusta. Mutta tarkemmin
tutkiessani
huomasin, että oletkin Pertti Runolinna enkä osaakaan sijoittaa sinua
sukukaaviooni, joka uudempien polvien suhteen on kyllä varsin hatara.
Tiesitkö muuten, että Pärla - joka helmeä tarkoittaa - viittaa
suvun
erikoiseen taitoon, helmenkalastukseen. 30.marraskuuta vuonna 1740
vihittiin
avioliittoon pärlefiskaren Mattz Mårtensson ja Maria Eskelsdotter.
Nimen
monista varianteista pitäisi varmaankin Pärla olla ainoa oikea,
Pärlö lienee
sen myöhempi muuntuma.
Mielelläni vaihdan kanssasi Roos-Waldeman suvun tietoja esimerkiksi
sähköpostilla.
Parhain terveisin
Matti Saarni
matti.saarni@koti.soon.fi
33210 Tampere, Hämeenpuisto 2 A 37
puhelin 03 2122201
4.1.2002
Hei !
Minulle sopii hyvin, että siirrät sivuillesi sellaista
lähettämääni tietoa,
jolla arvelet olevan riittävää kiinnostavuusarvoa suvun piirissä.
Sivuillasi
on niin siisti fontti ja kaunis tausta, että sinne asettamasi
mailitekstini
tuntuu sisällöllisestikin ikään kuin parantuneen.
Helmenkalastuksesta vielä pikkuisen. Tämä ammattinimike on
hohdokas ja vie
ajatukset orienttiin, ellei lauantain toivottujen levyjen Giglin
laulamaan
aariaan, mutta on tuota elinkeinoa siis meilläkin harrastettu.
Merikarvian
joki oli yksi niistä maamme vesiväylistä, jossa on asunut
jokihelmisimpukka
eli raakku ja jossa helmenkalastus oli kannattavaa toimintaa. Asiasta
huomasin ensi kerran tiedon Merikarvian paikallishistoriasta. Siinä
annettiin myös viite ruotsalaiseen kaksi ja puolisataa vuotta sitten
tehtyyn
raporttiin Merikarvianjoen helmenkalastuksesta (Svenska
Vetenskapsakademiens
Handlingar 1742,vol. III, sivut 228-232. Juuri noihin aikoihinhan Mattz
Mårtenson etsi helmiä.
Tilasin artikkelin kaukolainana ja odotin löytäväni
helmenkalastajien
nimiä. Niin onnekkaasti ei käynyt, tuohon aikaan eivät ihmisten nimet
kai
olleet kovin tärkeitä. Mutta jutussa on kuvaus tekniikasta. Lyhyesti
esitettynä sukeltaja lyö joen pohjaan seipään, vetää keuhkonsa
täyteen ilmaa
ja laskeutuu veneestä jokeen seivästä seuraten. Pohjan saavutettuaan
hän
pitää seipäästä jaloillaan kiinni ja ilmeisestikin kiertäen
ympyrää kokoaa
käsillään ulottuvillaan olevat simpukat.
Artikkelissa kerrotaan sitten yksityiskohtaisesti, miten simpukka
avataan,
missä kohtaa raakussa helmi mahdollisesti sijaitsee ja millaisia ne
ovat
muodoltaan ja väreiltään. Suurimmat Merikarvianjoen helmet ovat usein
littanoita, kerrotaan. Kirjoittaja, joka on tuntematon nimimerkki
Iproclis,
kertoo myös, että simpukan lihaa käytettiin kalojen syöttinä. Kalat
kuulemma
pitivät siitä enemmän kuin onkimadoista. Kuinka monessa prosentissa
raakuista oli helmi, ei mainita. Eikä liioin kerrota sitä, miten ja
minne
helmet markkinoitiin eikä sitä, mikä oli hinta.
Kuka tahansa ei saanut toimia helmenkalastajana, vaan siihen
tarvittiin lupa
ja toimintaa myös valvottiin. Merikarvian paikallishistoriassa
mainitaan
vuonna 1732 helmenpyynnin tarkastaja Daniel Schultz. Vuonna 1749
kerrotaan
nimismies Enholmin hätyytelleen Stupilan miehiä luvattomasta
helmenpyynnistä. Varmastikin Mattz Mårtenssonilla oli asianmukainen
lisenssi.
Tutkin sivujesi sukupuuta, joka on hyvin havainnollinen. Luulen nyt
olevani
nyt aika lailla selvillä vesillä. Me Sinun kanssasi olemme
käsittääkseni
kolmannet serkut. Silmäni ei huomannut tammen oksilla Elli Lehikoista,
jonka
pitäisi olla Oskar Rosenborgin tytär ja rautatienvirkamies Erkki
Runolinnan
sisar. Mainitsen Elli Lehikoisen siksi, että hän oli Pentti Runolinnan
mukaan ollut kiinnostunut sukuasioista ja minulla on mm. hänen pieni
muistiinpanonsa Erik Roosin puolisosta Emma os. Waldemanista.
Mainitsit, että Penttiä ei enää ole keskuudessamme. Hänen
isänsä Erkki
Runolinna oli 1940-luvun alussa Suoniemen (nykyistä Nokiaa)
pysäkinhoitajana
ja minun perheeni tapasi viettää Suoniemellä kesää. Erkki oli
äitini
pikkusserkku ja aina silloin tällöin olimme pysäkillä heidän
luonaan
kylässä. Erkki oli innokas metsä- ja kalamies.
Reijon ja Pentin kanssa meillä oli hauskoja poikasten leikkejä.
Reijo oli
reipas, iloinen ja eläväinen ja nuorukaiseksi vartuttuaan varmasti
juuri sen
tyyppinen, jota nopeakulkuinen moottoripyörä viehättää. Mutta
siinä on omat
riskinsä. Tampereen lähellä joskus 1950-luvulla hän lensi
pyörältään
asfalttiin muistaakseni jonkin tiessä olevan epätasaisuuden takia.
Kävin
häntä kerran katsomassa Käpylän kuntoutuskodissa, varmaankin
1950-luvun
puolivälissä. Reijo istui rullatuolissa. Muistan panneeni merkille,
että
Reijo oli henkilökunnan suosikki, eikä ihme, hän kun oli valloittava
persoonallisuus. Mutta lapsuuden kaverien tapaaminen noissa olosuhteissa
oli
vaivautunutta, varmaan molemmille osapuolille, emmekä sitten enää
milloinkaan nähneet toisiamme.
Pentin kanssa viisi vuotta sitten muistelimme puhelimessa Suoniemen
lapsuuden kesiä ja hänen kauttaan siis tuli tuo Elli Lehikoisen pikku
muistelus. Hän oli selvästikin kiinnostunut sukujuuristaan, koska
kertoi
käyneensä Tyrvännössä katsomassa suvun hautoja.
Erik Roosin elämän loppuvaiheista en tiedä mitään varmaa. Elli
Lehikoisen
tekstin mukaan hän kuoli Merikarvialla 40-vuotiaana kirjanpitäjänä.
Ilmeisen
levoton sielu.
Vanhemmassa genealogian käytännössä naiset jäivät
toissijaisiksi eikä heidän
jälkeläisiään perinteisesti ole seurattu. Nyt tilanne on
oleellisesti
muuttunut ja siihen on vaikuttanut varmasti osaltaan aikamme ilmapiiri,
joka
pyrkii kaikilla rintamilla naisten tasa-arvoon. Mutta on naisten
merkitykseen sukututkimuksessa asiallisiakin syitä. Biologisesti
naisten
pitäisi olla jopa tärkeämpi sukupuoli, sillä vain naisten kautta
siirtyy
sellaista geneettistä materiaalia (mitokondriaalinen DNA), jota eivät
miehet
siirrä. Sitten tunnetusti vain äiti on sukuselvittelyissä varma asia,
isiä
koskeviin tietoihin ei ole luottamista. Tällä tarkoitan, että Erik
Roosin
puoliso Emma ansaitsee huomiota.
Emma Roosin, o.s. Waldeman, sukua on selvitelty aika pitkälle. Se
onkin
varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen. Suvun vanhin tiedossa oleva
esi-isä
Johan Henrik Waldeman, oli karoliini, Norjan tuntureillakin ollut ja
sieltä
jotenkuten hengissä selvinnyt. Kaikki sukupolvet hänestä Emma Roosiin
ovat
selvillä. Tästä suurin ansio on Raippaluodossa asuvan Olof
Waldermanin
(r-kirjaimesta huolimatta samaa sukua). J.H. Waldeman tuli Suomeen
Inkeristä
Suuren Pohjansodan aikana. Ei tiedetä, missä hän oli syntynyt. Hänen
puolisonsa oli Brita Halfbiörn. Halfbiörn taas oli knaapisuku, joka on
kiinnostanut pääkaupungin sukututkijoita. Heidän vaakunassaan on
nimen
mukaisesti puolet karhua, pää ja vartalon yläosa. Ruotsinkin
suunnasta tulee
sukuamme; Ilmajoen lukkarin Gustaf Fredrik Waldemanin puoliso Greta o.s.
Söderström (Emman vanhemmat) oli syntynyt Tukholmassa. Sukujuuria
tavataan
Mariefredissä. Geenejä olemme saaneet siis monelta taholta.
Tällä erää kysynkin lopuksi, onko Waldeman-suku Sinulle missään
määrin
tuttu. Ellei, niin lähettäisin postitse hiukan asiaa valaisevaa
lukemista.
Parhain terveisin
Matti
