Waldeman

Matti Saarni

Suvun nimi on esiintynyt kirkonkirjoissa monessa eri muodossa, Walldeman, Waldeman, Walderman, Valdeman Valldeman etc. Samaa porukkaa ovat kaikki.

Meidän perheessä oli kyllä tiedetty, että Ilmajoen lukkari Gustaf Fredrik Waldeman (s. 1801) oli yksi äitini esi-isistä, muttei tiedetty yhtään mitään hänestä taaksepäin. Kiinnostuin vuosikymmen sitten asiasta, tutkin vähän kirkonkirjoja ja etsiessäni tämän päivän sukua huomasin, että Vaasan puhelinluettelosta löytyi muutamia Walderman-nimisiä henkilöitä. Soitin summanmutikassa yhteen Walderman numeroon saadakseni selville, olinko oikeilla jäljillä.

Kävikin ilmi, että eräs raippaluotolainen Olof Walderman oli tutkinut sukua ja jopa julkaissutkin siitä alustavan luettelon vaasalaisessa sukututkijain lehdessä Släktspejarissa. Olofilla olivat siis keskeiset tiedot jo valmiina. Hän oli löytänyt esi-isänsä Johan Waldemanin Oravaisten Kimon ruukilta ja tämän jälkeläiset Olofiin itseensä saakka olivat selvinneet. Mutta sitten oli olemassa eräs karoliini ja vääpeli Johan Henrik Waldeman, joka oli kuollut Limingan nimismiehenä. Olof ei ollut löytänyt yhteyttä tuon henkilön ja masuunimestarin kesken. Minäkin sitä sitten kovasti yritin selvittää, tuloksetta. Se pysyi pitkään probleemana.

Apuun tuli sattuma ja eräs varkautelainen sukututkija Terhi Arpalahti, joka löysi muuta asiaa selvittäessään Isonkyrön rippikirjoista Johan Waldemanin ja hänen veljensä Daniel Waldemanin ja sisarensa Anna Waldemanin äitinsä Beata Christina Halfbiörnin kanssa. Tuolla Terhillä ei ole mitään sukulaisuutta Waldemaneihin, mutta olin tutustunut häneen kysyessäni ruukkilaissuvuista neuvoa ja hänen mieleensä oli erikoinen sukunimi W. jäänyt. Isonkyrön rippikirjalöytö selvitti, että Limingan nimismiehen kuoltua leski oli mennyt uusiin naimisiin erään katselmuskirjuri Palmgrenin kanssa. Tällä oli virkatalo Isossakyrössä. Johanista tuli aikanaan läheisen Kimon ruukin hyttirenki ja sitten hän kohosi ilmeisen tärkeään tehtävään masuunimestariksi.

Eräs vaihe oli se, kun yritimme etsiä Johan Waldemania muista ruukeista, Ruotsistakin. Lähdimme siitä olettamuksesta, että masuunimestariksi ei voi tulla ilman oppipoikakoulutusta, mieluiten muissa ruukkikeskuksissa. Ajattelimme häntä eräässä vaiheessa emigrantiksi. Nyt tiedetään, että aivan ilmeisesti hän kuitenkin on ollut koko ajan Oravaisten masuunilla ja siellä oppinsa saanut.

Kimon ruukki lakkasi toimimasta 1800-luvun lopulla. Se perustettiin Oravaisiin, koska siellä oli merikelpoinen ranta malmin tuomiseksi, oli joki ja siten vesivoimaa pajan tarpeisiin ja reitti kuljetuksia varten, mutta ennen muuta oli puuta miilujen polttamiseksi. Viimemainittu sitten ehtyikin. Ruukin raunioista on tehty turistinähtävyys Oravaisissa. Toinen nähtävyyshän siellä on Oravaisten taistelun muistomerkki ja sotatanner. Ruukki sepänpajoineen oli Kimon joen varrella, masuuni oli taas lähellä merenrantaa ja sijaitsi nykyisessä Oravaisten keskuksessa. Masuunista ei ole mitään jäljellä, mutta piirroskuvia kylläkin. Alun perin lienee ollut toiveita, että rautamalmi olisi saatu kotimaasta, mutta laadultaan se oli huonoa ja niinpä malmi tuotiin Ruotsista.

Olen hiukan lueskellut raudan valmistuksesta ja todennut, että sen tekeminen oli vähän kuin hyvän ruuan laitto, ei onnistu joka pojalta. Kirjoissa sanottiin, että masuunin ympärillä olevan kuumuuden ja ennen muuta savun takia työntekijät eivät eläneet vanhoiksi. Johan Waldemania eivät savukaasut ilmeisesti haitanneet, koska saavutti 75 vuoden iän.

Takaisin karoliini Walldemaniin. Hän tuli suuren Pohjansodan aikana peräytyvän Ruotsin armeijan mukana poikki Suomen ja pitkin Pohjanlahden rannikkoa Ruotsiin ja komennettiin sitten Armfeltin joukkoihin Norjan tuntureille. Sieltä hän selvisi hengissä, joskin kovia kokeneena. Ruotsista käsin hän teki ainakin yhden sissiretken Suomeen. Hän yleni vähin erin vääpeliksi, kuten oheisessa katsauksessa on kerrottu. Sodan jälkeen hänet määrättiin Limingan kruununnimismieheksi.

Olen oheen kopioinut osan erästä asiasisällön kannalta sukututkimukselle merkityksettömästä asiakirjasta siitä syystä, että siinä on JH Walldemanin nimikirjoitus. Tekstin alla on joukko puumerkkejä ja niissä on sihteerin selvennys. Niiden yläpuolella oleva Walldemanin nimikirjoitus poikkeaa sihteerin käsialasta ja lienee sen vuoksi hänen itsensä kirjoittama. Tuskin kruununnimismieheksi olisi nimitettykään kirjoitustaidotonta henkilöä. Jos hän osasi kirjoittaa, oli hän käynyt jotakin koulua jossakin ja olisi siis syntyisin jonkinlaisesta säätyläisperheestä, mahdollisesti jonkin sotilashenkilön poika. Kaikki tämä on toki pelkkää spekulatiota.

Kirkonkirjoista ei ole ainakaan toistaiseksi löydetty mitään häneen liittyvää, kuolinvuosikin on otettu Limingan manttaalikirjoista. Niinpä ei hänen ja Brita Halfbiörnin avioliiton aikaa ja paikkaa tiedetä. Halfbiörnin sukua asui Virolahdella ja Vehkalahdella. Vielä tänä päivänäkin Virolahden museossa on hiukan rikkoutunut puinen vaakunakilpi, jota on käytetty heidän hautajaisissaan. Siinä on siis karhun yläosa, olen nähnyt siitä valokuvan. Vaakunan takia on arveltu suvun olleen aatelisen, mutta todennäköisempää on, että kyse on ollut niin sanotusta porvarisvaakunasta. Halfbiörn-suku on kiinnostanut genealogeja, siksikin, kun suvun esipolviin liittyy muita tunnettuja sukuja (mm. Hoppius ja Giösling).

Karoliini Walldemanilla oli kolme lasta, joista Johan löysi leipänsä Kimon ruukilta, Daniel oli armeijan rullissa ja asui Isossakyrössä ja tytär Anna avioitui Koivulahdelle. Danielin suku jatkuu aika lukuisana tähän päivään saakka, Annan suku päättyi. Me olemme siis Johan Waldemanin jälkeläisiä. Hänen perheeseensä syntyi kaksikymmentä lasta, joista osa sai jälkeläisiä. Poika Gustaf Waldeman sai nippusepän työtä Kimon ruukilta ja hänen poikansa Johan Henrik tuli räätäliksi Vaasaan, jos kohta hänkin oli armeijassa jonkin aikaa vuosina 1808-09.

Tämän räätälin puoliso kuului paikallisiin räätälisukuihin, millä seikalla oli tärkeä merkitys ammattikuntaan pääsylle. Räätälin lapsista Gustaf sai käydä vähän aikaa triviaalikoulua ja oppi kynämiehen taidot, joita sitten hyödynsi ensin Raippaluodon lukkarina toimiessaan ja varmaankin myös Ilmajoella. Gustaf oli löytänyt Vaasasta ruotsinmaalaisen puutarhurin tyttären Margareta Söderströmin ja meni 18-vuotiaana naimisiin. Syntyi "meidän Emmamme".
Isotätini Hilma Forssell os. Käenmäki oli kuulemma tuonut usein esiin, että tämä Margareta polveutui Ruotsin kuninkaallisista. Kaikissa suvuissahan kerrotaan tällaisia hohdokkaita myyttejä. Selvitellessäni Margaretan äidin Anna Margareta Söderströmin os. Lindberg sukujuuria kävi ilmi, että hän oli syntynyt 2.11.1767 Mariefredissä, kaupungissa, jossa on kuninkaallinen Gripsholmin linna. Isä oli kauppias Olof Mört, s. 1711, äiti Brita Stina Hammarin, s. 1729, k. 1774. Annan holhoojaksi tuli vanhempien kuoltua velipuoli Petter Lindberg, jonka nimen Anna Greta otti omaksi nimekseen. Tämä on siis dokumentoitua tietoa. Kunkin oman mielikuvituksen varaan jää, miten tiedot kytketään kuninkaallisiin korkeuksiin.

Margareta Söderströmin isä ja Anna Gretan mies Matts Söderström oli puutarhuri, joka toimi Vaasassa tupakkaviljelmillä. Pohjanmaan tupakkatehtaat yrittivät saada raaka-aineen omasta takaa, mutta ilmeisesti tupakkakasvin lehtien laatua ei niin pohjoisessa ole mahdollista saada riittävän hyväksi ja tehtaat joutuivat palaamaan lehtien tuontiin. Söderströmin kuoltua leski Anna toimi emännöitsijänä Maksamaalla Tottesundin kartanossa ja muutti aikanaan tyttärensä perheeseen Ilmajoen lukkarilaan.

Lukkari Gustaf Fredrik Waldemanin kotona puhuttiin varmastikin ruotsinkieltä, mikä vielä vaikutti Matildankin tapoihin. Hän nimittäin kuului käyttäneen ruotsinkielisiä ruokarukouksia käydessään tervehtimässä tytärtään eli isoäitiäni Jalasjärvellä. Mahtoikohan ruotsi olla lukkari Oskar Rosenborginkin kotikieli, kun hänen puolisonsa Amalia oli syntynyt Pirttikylässä, ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Emma Waldeman sai miehen, jota halusi vaikka perhe oli vastaan, mutta liitto ei onnistunut. Viina oli saanut Erikistä kuristusotteen. Onneksi velipoika Gustaf, Parkanon varalukkari, saattoi ottaa Emman Parkanoon suojiinsa. Siinä vaiheessa kai molemmat lapset olivat mukana, mutta Oskar Roos palasi Poriin. Olisi kiinnostavaa tietää, asuiko Oskar isänsä luona vai jossain muualla samoin kuin se, missä hän sai lukkarinkoulutuksensa. Jonkinlaisia yhteyksiä todennäköisesti oli Oskarin ja Emman kesken ja minulla on sellainen muistikuva, että jossakin vanhassa postikortissa tyrväntöläiset mainittiin Emman hautajaisista raportoitaessa. Emman tytär Matilda kuuluu olleen viehättävä nuori nainen, joka sitten pääsi turvalliseen avioon ja sai 13 lasta.

Erik Roos lienee toiminut virkaatekevänä ainakin Ilmajoella, Alajärvellä, Ikaalisissa ja Porissa. Ei ole koskaan tullut varmistetuksi tietoa, joka on Elli Lehikoisen muisteluksessa, että Roos olisi loppuelämänsä ollut kirjanpitäjänä Merikarvialla ja siellä kuollutkin.

Olof Waldermanin sukuhaara irtoaa meidän sukuhaarastamme jo Kimon ruukilla. Hän on syntynyt vuonna 1955. Oli 1990-luvulla pitkään työttömänä ja tuona aikana innostui kokoamaan varsin paljon sukumme jälkipolvia. Nyt hän puskee töitä, asentaa tuulilaseja ja akkuja eikä vapaata aikaa ole niin paljon. Olofin kortistossa on ilmeisesti tuhansia jälkeläisiä ja jonkin verran valokuviakin.

Amerikassa olevat Waldermanit ovat pääasiassa Olofin lähisukua, mutta on siellä muitakin Waldemaneja. Nythän amerikkalaiset ovat kovasti innostuneet sukujuuristaan ja erään Waldemanien jälkeläisen kanssa olin MyFamily-sivustolla mailien vaihdossa, mutta se on jäänyt. Ehkä siksi, että tuo minun sukulaiseni alkoi kirjoittaa avaruusolioista, enkä oikein innostunut siitä teemasta.